torstai 15. toukokuuta 2008

Alussa oli...

Alussa oli itsetuhoinen mies, jonka mieli oli syvä ja samea kuin metsälampi. Mies kasvoi aikuiseksi ja lampi happani katkeruudeksi.

Se siitä.

Viihdyn vähäisen viihtymiseni mieluiten naisporukoissa. Se johtuu siitä, että osaan paremmin naisten kieltä kuin miesten. En tarkoita kieltä itsessään merkityksiä luovana luonnollisena ja systemaattisena järjestelmänä - en ainakaan pelkästään - vaan viittaan enemmän olemiseen, kokemisen perusvireeseen.

Yhtä kaikki olen ulkopuolinen naistenkin seurassa, mutta vieläkin leveämpi on kuilu miesten maailmaan. Miesten yhteisöissä on kuitenkin vinha perä, karhea ote ja suuri kitka eli sanalla sanoen elämäntunto. Enkä nyt kirjoita naisten määrittämästä miesten maailmasta, jossa mies hallitsee parisuhdepuheen, puputtelun ja tasa-arvo-aatteisen julistuksen, johon on ripoteltu sekaan kulttuuriin luonnollistunutta feminismiä eli miesten alistamista naisehtoisia normeja luomalla, vaan kirjoitan saarekkeesta, joka on säilynyt -80, -90 ja 2000-lukujen ulkopuolella ja jonka kaipuuta naiset vaivihkaa väläyttelevät esimerkiksi valitsemalla lipittämään tunkkaista jalkoväliään suorituskeskeisiä tai jopa väkivaltaisia miehiä.

Korostin sanaa valita ilmentääkseni miehistä näkökulmaa. On näet niin, että perimaskuliiniseen kulttuuriin kuuluu alistuminen, yhdenlainen ugh-huutoisen gorillalaumahierarkian sisäistäminen. Jo puberteetin ensimmäisten erektioiden aikaan miehelle selviää, että jos hän haluaa erektiollaan johonkin sohia tai peräti osua, on varmin keino tavoitteeseen pääsemiseksi pelkistää ja esineellistää itsensä tavalla tai toisella kohteeksi, jonka nainen valitsee.

Gorillalauman kaikkien miesten yläpuolella on narttu - lähes kuka tahansa nainen - joka huomioi miehet jos on huomioidakseen. Nartun huomion kiinnittämiseen miehet käyttävät pääasiassa kahta tapaa. Ensimmäinen toimintastrategia perustuu miesten väliseen kilpailuun: menesty ja sinut ehkä huomataan. Toinen tapa on vedota naikkoseen suoraan. Tämä on runopoikastrategia, jossa sekä yritetään samaistua naaraaseen että tarjota naaraalle samaistumiskohde. Tavoitteena on vuorovaikutus, joka johtaa saantiin.

Minä olen jo pienestä pitäen tajunnut, että neljän oksan järjestelmässä kuulun alimmalle tai toiseksi alimmalle oksalle. Siksi olen aina perustanut pyyntini ja saantini narttukeskeiseen lähestymistapaan. Oi niitä nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden naiiveja ja valheellisia huokailuja, joilla korostin omaa narsistista ja näennäistä ymmärrystäni ja painoin muiden miesten rehtiä kilpailua ja suoraviivaista halua alas. Hyi helvetti!

En kirjoittanut mistä oli tarkoitus. Väsyttää, liiaksi väsyttää, mutta tulipahan avattua blogi.

Ei kommentteja: