Hurskas köyhyys ja kohtuuton kohtuus

Eräällä foorumilla kirjoittelee itämaisesta filosofiasta innostunut ihmislapsi, joka on löytänyt - jos ei nyt tarkoituksen - niin kuitenkin tarkoitusta elämäänsä tyytymisestä, vähemmästä. Tämäkin löytäjä monien muiden samanlaisten havahtujien tapaan omistaa kuitenkin jos jonkinlaista kulkuneuvoa matkailuautosta moottoripyörään. Asuinsijakin on jurtan sijaan ajan oppien mukaan eristetty omakotitalo keskuslämmityksellä.

Kaikki pyhä kunnia hänen havahtumiselleen, mutta taustalla vaikuttavan ideologian tai oivalluksen nimi ei ole tyytyminen vaan kohtuus. Tämäkin kohtuus on kuitenkin syvästi kohtuuton, kun mitaksi valitaan miljardit muut köyhyydessä ja kurjuudessa elävät.

Kohtuuton on myös kohtalostaan valittava sairauksien ja köyhyyden ahdistama ja alistama suomalainen, jolla on kuitenkin varaa sellaisiin ylellisyyksiin kuin lääkkeisiin, seinien rajaamaan kattoon ja kohtalaisesti ravitsevaan ruokaan. Miksi valittaa, kun kuitenkin omistaa paljon enemmän kuin miljardit muut ihmiset?

Siksi, että kohtuus määrittyy ihmisen sosiaalisen luonteen vuoksi suhteessa ympäristöön. Kohtuuttomuus ei ole niinkään aineellista niukkutta kuin sosiaalinen kokemus. Kohtuuttomuuden uhriksi joutunut tuntee epäoikeudenmukaisuutta ja syrjäytymistä, katkeruutta ja tarkoituksettomuutta. "En ole niin kuin muut, minulla ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla." Tästä kateuden perisynnistä syytetään usein suomalaisia, mutta uskon ilmiön olevan yleismaailmallinen. Hierarkinen laumaeläin kilpailee ja kadehtii, vaikka pukeekin erilaiset tarpeet, vaateet ja tunteet eri kulttuureissa erilaisiin pukuihin.

Minä olen joutunut luopumaan köyhyyteni vuoksi useista harrastuksista. Vielä viisi vuotta sitten aloin tuhrustaa helposti itkua, kun ajattelin, etten pysty harrastamaan minulle rakasta lajia. Nykyään kyyneleeni eivät enää asian vuoksi valu, vaan ne ovat sulautuneet osaksi katkeruuden kokonaiskokemusta, jonka perustuksien eniten käytetty kivilaji on luopumisen pakko.

Rajatut käytännön mahdollisuudet rajaavat myös sosiaalista elämää, ihmisen perusluonnetta. Jotkut pystyvät tyydyttämään sosiaalisuuden nälkänsä rypemällä ja rähjäämällä tuopin ääressä illat pitkät, mutta epäsosiaalisemmat ihmiset tarvitsisivat toimintaa, jonka ympärille sosiaalisuus rakentuu.

Ei minua kiinnosta keskustella pöydän ääressä. Mieluummin hiihtäisin arktisen alueen läpi retkikunnan mukana. En minä kaipaa sosiaalista pintaa vaan sosiaalista kuuluvuutta, arvojen ja asioiden jakamista muiden kanssa. Rahattomana se on vaikeaa etenkin kun kaikki kiinnostuksen kohteeni nielevät maallista kuin valas planktonia.

On se niin väärin olla köyhä, vaikka jotkut keskiluokkaiset muuta väittäisivätkin. He eivät tiedä. He luulevat.